Ihminen, joka ei osaa sanoa ”kiitos”

”Kiitos” on pieni sana, jolla on suuri vaikutus. Sitä käytetään, kun joku tarjoaa apua tai on ystävällinen: avaa oven, opettaa taidon, antaa lahjan. Vain kuusi kirjainta, ei mitään ihmeellistä.

”Kiitos” saattaa tuntua pelkältä muodollisuudelta. Sanalta, jonka vanhemmat opettivat sanomaan, kun olit pieni. Sanalta, jota ihmiset odottavat, koska niin nyt vaan kuuluu tokaista.

Mutta se on paljon enemmän.

Sanomalla ”kiitos” osoitat toiselle vastaanottaneesi lahjan tai avun. Osoitat ymmärtäneesi, että toinen henkilö on halunnut sinulle hyvää. Osoitat välittäväsi.

Sanoessasi ”kiitos” saat aikaan hymyn kiitoksen saajan ja itsesi kasvoilla. Koet yhteenkuuluvuuden tunnetta. Koet merkityksellisyyttä. Luot muiston, joka säilyy pitkään.

 

Thanking while dancing!
Sun pitäs kiittää – jee!

 

Onnettomin ihminen, jonka tunnen, ei osaa sanoa ”kiitos”. Hänen elämänsä on täynnä pelkoa. Etääntymistä. Avusta kieltäytymistä. Masennusta. Alemmuudentunnetta. Epävarmuutta. Synkkyyttä. Luovuttamista. Voimakkaita negatiivisia tunteita, joita ei kannattaisi pitää sisällään kovin kauaa.

Silti ”tää ihminen elää näin joka päivä”.

Useissa yrityskulttuureissa on sama ongelma. Ylpistytään. Asiakaspalautteen hyödyntäminen unohdetaan. Etäännytään jatkuvasti ulkopuolisesta maailmasta ja asiakkaista. Tehdään juttuja, jotka tuntuu itsestä tärkeiltä. Ei vahvisteta hyviä puolia, vaan yritetään peittää huonoja.

”Ei tartte auttaa”-asenne on kykenemättömyyttä huomata, ettei pärjää yksin. Kykenemättömyyttä kiittää. Ja kiitoksen unohtamisella on pitkäaikainen negatiivinen vaikutus liikevaihtoon. And vice versa – kiitollisuuden osoittaminen voi tuoda sitä lisää.

Milloin viimeeksi kiitit asiakastasi vilpittömästi? Siis muusta kuin tilauksesta?

Neuvoni on: hakeudu tilanteisiin, joissa pääset sanomaan ”kiitos”. Pyydä apua, vaikka tekisi kipeää. Myönnä heikkoutesi – siten voit kasvaa vahvemmaksi ja tehdä enemmän massia. Ainakin henkistä.